Sanomalta jysähti seuraava pommi: Sanomatalo on myynnissä

Mediakonserni Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukosen mukaan Sanomatalo Helsingin keskustassa on myynnissä. Sama koskee muitakin konsernin kiinteistöjä. Sanoma aikoo jäädä taloon vuokralle.

Sanoma ilmoitti aiemmin tänään aloittavansa yt-neuvottelut Helsingin Sanomissa, Metro-lehdessä ja Nelosen uutisissa.

Vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 70 työsuhdetta. Säästötoimenpiteitä aiotaan tehdä myös Hollannissa, jossa leikkuulaudalla on jopa 500 työpaikkaa.

Sanoman tulos ennen veroja romahti 255 miljoonaa euroa tappiolle heinä-syyskuussa. Vuosi sitten yhtiö oli 49 miljoonaa euroa voitolla.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.