Sarkomaa ennakoi eroaan lehdessä

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) ennakoi eropäätöstään marraskuun Meidän Perhe -lehdessä.

- Tiedän tekeväni tärkeää työtä, mutta jos yhtälö ei toimi, olen kyllä valmis tekemään radikaaleja ratkaisuja, ministeri Sarkomaa arvioi.

Lehti seurasi työviikon ajan Sarkomaan ja hänen perheensä kiireistä arkea. Sarkomaalla on kolme lasta, 2,5 -vuotias Miro, kahdeksanvuotias Pyry ja 10 -vuotias Sara. Sarkomaan mies Kim Ruokonen työskentelee vakuutusyhtiö Pohjolan yksikönjohtajana ja suorittaa samalla MBA -tutkintoa.

Lehdessä Sarkomaa sanoo, ettei perheen arjen pyörittäminen onnistuisi ilman hänen oman äitinsä sekä hänen miehensä vanhempien apua.

Kiireisestä elämästä kertoo muun muassa se, että ministeri oli sopinut valtiosihteerin ja erityisavustajansa kanssa lasten nukuttamisajasta, jolloin ministerille ei saanut soittaa. Joskus puhelinneuvotteluja on kuitenkin tehty lasten ollessa hereillä, jolloin ministeri Sarkomaa pyrki pitämään lapsensa hiljaisina rusinapaketin avulla.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.