Sars-kuumeen suomalaisuhri sai tartunnan lentokoneesta

Sars-keuhkokuumeeseen kuolleen suomalaismiehen tartunnanlähde on selvinnyt. Maailman terveysjärjestö WHO vahvisti tänään, että vaarallisen sars-taudin aiheuttaa corona-virus.

Suomalaismies sai sars-tartunnan vieressään istuneelta matkustajalta lentokoneessa matkalla Bangkokista Pekingiin, kertoi Maailman terveysjärjestö WHO tänään tiedotustilaisuudessa Pekingissä.

WHO:n mukaan suomalainen ILO:n työntekijä Pekka Aro istui lentokoneessa kiinalaisen sars-tartunnan saaneen miehen vieressä.

Kiinalaismies oli saanut sars-tartunnan Pekingistä. WHO ei suostunut kertomaan tarkemmin kiinalaismiehen henkilöllisyydestä.

Miehen kerrottiin kuitenkin tartuttaneen useita sairaalatyöntekijöitä hänen palatessaan takaisin Pekingiin.

Pekka Aro menehtyi sars-keuhkokuumeeseen Pekingissä huhtikuun 5. päivänä.

Suomessa ollut 12 sars-epäilyä - tautitapauksia ei toistaiseksi

Suomessa on tähän mennessä ollut 12 sars-epäilyä, joista kaksi on jo hylätty. Kymmenen muuta ovat edelleen epäiltyjä, mutta kukaan potilaista ei ole sairaalahoidossa.

-Kaikki ovat olleet siis epäiltyjä, ei todennäköisiä tapauksia, joissa esiintyy jo keuhkokuumetta, vahvistivat Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Pauli Leinikki ja infektiolääkäri Miia Valkonen.

Tiedotustilaisuudessa Valkonen ei eritellyt, missä epäiltyjä tapauksia on esiintynyt, vaan totesi niitä olleen "joka paikassa". Kansanterveyslaitoksen asiantuntijat totesivat myös, että oireettomille ihmisille ei paljon esillä olleista kasvosuojuksista ole juurikaan hyötyä.

-Sen sijaan on loogista laittaa maski jo sairastuneen kasvojen suojaksi tartunnan leviämisen estämiseksi, Valkonen huomautti.

Finnairin lennolla aiheeton sars-epäily

Finnairin lennolla ilmeni sars-epäily aamulla. Lääketieteellisissä tutkimuksissa epäily osoittautui kuitenkin aiheettomaksi. Sars-keuhkokuumeelle tyypillisiä oireita havaittiin lentomatkustajalla, joka oli mukana Helsingistä Göteborgiin kello 7.40 lähteneellä lennolla AY672.

DC-9-koneen miehistö teki asiasta ilmoituksen Göteborgin lennonjohdolle ja otti yhteyden kansainväliseen MedLink-lääkäripäivystykseen. Göteborgissa kone ohjattiin laskeutumisen jälkeen terminaalin ulkopuoliselle alueelle, missä lääketieteelliset asiantuntijat tutkivat tapauksen.

Lennon 38 matkustajaa pääsivät poistumaan koneesta noin 45 minuuttia laskeutumisen jälkeen. Paluulähtö Göteborgista Helsinkiin viivästyi puolisen tuntia.

WHO vahvisti corona-viruksen sars-taudin aiheuttajaksi

Maailman terveysjärjestö WHO vahvisti tänään, että vaarallisen sars-taudin aiheuttaa corona-virus. Järjestön sars-tutkimuksen johtaja Klaus Stohr kertoi vahvistuksesta, kun tutkijat 13 eri laboratoriosta ympäri maailman olivat tavanneet WHO:n tiloissa Genevessä.

WHO:n viranomainen sanoi jo viime viikolla, että corona-virusta, jonka tiedetään aiemmin sairastuttaneen eläimiä, pidetään todennäköisimpänä syynä sars-keuhkokuumeeseen.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.