Sasi haluaisi lain suojeltyöstä

Sasi sanoo, että potilasturvalain säätämisen tarve Tehyn työtaistelun alla antaa huonon kuvan sopimusyhteiskunnan tilasta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) esittää työsopimuslakiin pykälää joka takaisi hoitoalan henkilöstön tekemään suojelutyötä työtaistelujen aikana. Sasin mielestä asia on valmisteltava työntekijöiden, työnantajien ja valtiovallan kolmikantapöydässä.

Virkaehtolaissa on jo säädökset suojelutyöstä. Sasi kaipaa samaa säätelyä myös työsuhteessa oleville.

Sasi sanoo UP-Uutispalvelun maakuntalehdille tekemässä haastattelussa, että erillisen potilasturvalain säätämistarve Tehyn työtaistelun alla antaa huonon kuvan sopimusyhteiskunnan tilasta.

Tehy-kiistassa ratkaisevaan rooliin joutunutta valiokuntaa johtavan Sasin mukaan elämän suojaamisen laittaminen lakko-oikeuden edelle ei ollut ongelmallista. Pulmallisempaa oli työtaistelun ulkopuolisen määrääminen suojelutyöhön.

- Se oli hyvin voimakasta puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen. Pakkotyöajatus oli aika lähellä. Siinä ei käy perusteeksi muu kuin ihmiselämän suojelu.

Sasi katsoo, että perustuslaki toimi hyvin. Perustuslakivaliokunta katsoi yhtä vaille yksimielisesti, että laki voidaan säätää yksinkertaisella enemmistöllä tavallisena lakina.

Toimihenkilöistyminen vie SDP:ltä vallan

Sasi ennustaa, että kokoomus loppujen lopuksi noukkii pisteitä hoitoalan palkkaratkaisusta.

Hän uskoo tulokierroksen myös muuttaneen valtasuhteita. Syksyn palkkaratkaisut osoittavat Sasin mielestä, että SAK:n ja SDP:n "monopoli" työmarkkinoilla on murtunut ja demarien keskeinen asema yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on häviämässä.

- Tähän asti on lähdetty siitä, että demareiden pitää olla hallituksessa, jotta työmarkkinoilla säilyy rauha. Nyt olosuhteet ja rakenteet ovat oleellisesti muuttuneet.

Sasi perustelee näkemystään palkkatilastoilla: Teollisuustyöntekijöiden keskipalkat ovat EU:n keskitason yläpuolella, mutta toimihenkiöiden palkat keskitason alapuolella. Nyt nähdään ajanjakso, jolloin toimihenkilöillä on kovemmat palkkapaineet.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.