Satakunnan Kansa: Kokemäenjoessa kuolleita kaloja

Porissa on tehty viime päivinä runsaasti havaintoja Kokemäenjoessa kelluvista kuolleista kaloista, kertoo Satakunnan Kansa.  

Lehden mukaan kaupungin ympäristövirasto on saanut ilmoituksia kalakuolemista myös Pihlavanlahden, Sådön ja Lyttylän alueilta.

Porin kaupungin ympäristöjohtajan Matti Lankiniemen mukaan kuolleet kalat ovat olleet suutareita ja kolmipiikkejä.   

Lehden haastattelema Lankiniemi uskoo, että kalat ovat kuolleet helteiden aiheuttaman happivajeen takia. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.