Sateet rauhoittaneet vapun juhlintaa

Vappuaattoa on juhlittu iloisissa ja kepeissä tunnelmissa koleasta säästä huolimatta.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta pääsi ensimmäistä kertaa lakittamaan Havis Amanda -patsaan Helsingissä.

Turussa ylioppilaat pesivät ja lakittivat illalla Liljan patsaan. Suomen neito -patsas Tampereella sai odottaa lakkiaan yli puoleenyöhön. Rovaniemellä puolestaan Jätkänpatsaalle painettiin hattu päähän jo päivällä.

Vapunaatto tiesi huvikauden alkua monilla tanssilavoilla ja huvipuistoissa.

Poliisi: Hyvä tunnelma

Iltayhdeksään mennessä poliisin tietoon ei ollut tullut vakavia onnettomuuksia tai väkivallantekoja.

Helsingin poliisi luonnehti tunnelmia erittäin hyviksi ja rauhallisiksi. Juhlijoiden hätää helpottamaan keskustan puistoihin oli tuotu parisataa bajamajaa ja pisoaaria.

Turussa vapun alkua höysti iltapäivällä lyhyt vesi- ja räntäkuuro, mutta illalla aurinko jo pilkahteli pilvien lomasta. Poliisin mukaan alkuilta sujui normaalin rauhallisesti. Pieniä tehtäviä oli, mutta suurempia vahinkoja ei tullut tietoon.

Rauhaisissa tunnelmissa vapunvietto alkoi myös Porissa ja Jyväskylässä. Keskustoissa oli runsaasti väkeä liikkeellä, mutta meno oli leppoisaa.

(MTV3 - STT)

Katso Simo Ahteen raportti:

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.