Satelliitti tutkii ilmastonmuutosta suomalaisilla ohjelmistoilla

Suomalainen avaruusteknologia on esillä, kun Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisee Goce-satelliittinsa maata kiertävälle radalle ensi viikolla. Kymmenen vuotta vireillä olleen hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 340 miljoonaa euroa, ja tästä suomalaisten osuus on kolmisen miljoonaa.

Suomalainen Space Systems Finland on valmistanut Gocen ohjelmistot, jotka säätävät lentoasentoa ja huolehtivat mittalaitteiden keräämän tiedon varastoinnista ja tiedonsiirrosta maahan.

Satelliitti on tärkeä työkalu tutkittaessa ilmastonmuutosta. Sen välittämistä tiedoista on hyötyä myös muun muassa tarkasteltaessa meren kiertoliikkeitä ja merenpinnan korkeuden vaihteluita.

Gocen elinikä on reilut puolitoista vuotta, minkä jälkeen se palaa maan ilmakehässä.

Satelliitti laukaistaan avaruuteen 10. syyskuuta kello 17.21 Suomen aikaa. Laukaisu tehdään venäläisellä raketilla Plesetskin avaruuskeskuksesta 800 kilometriä Moskovasta pohjoiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.