Satoja alaikäisiä ryypiskelemässä Koffin puistossa

Helsingin poliisi on saanut illan aikana esimakua lähestyvästä koulujen päättäjäisviikonlopusta, kun arviolta 1500 nuorta kokoontui Sinebrychoffin puistoon juhlimaan kesäkauden avausta. Koulujen päättymistä juhlitaan ensi viikonloppuna.

Pääosin alaikäisistä nuorista koostunut joukko on juhlinut rauhallisesti, mutta joukkoon on mahtunut myös muutamia poikkeuksia. Poliisi on ottanut illan aikana kiinni kymmenkunta väkivaltaisesti käyttäytynyttä nuorta.

Poliisin mukaan iso osa juhlijoista oli päihtyneitä. Juomiseen ei kuitenkaan puututtu, koska nuoria oli niin paljon.

Nuorten kokoontumisesta aiheutui poliisin mukaan jonkin verran haittaa lähitalojen asukkaille.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.