Savon Sanomat: Kunnat korottavat kiinteistöveroja

Kunnat paikkaavat talouttaan kiinteistöverojen korotuksilla, uutisoi Savon Sanomat.

Lehden mukaan yhä useammat kunnat hilaavat maapohjan ja rakennusten veroprosentit sallituille ylärajoille.

Tänä vuonna kiinteistöveron tuotto on koko maassa 1,37 miljardia euroa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Miltei kolme neljäsosaa veron tuotosta pohjautuu rakennuksiin ja runsas neljännes maapohjaan.

Tänä vuonna yhteensä 153 kuntaa alkaa periä veroa rakentamattomasta rakennuspaikasta. Tyhjästä tonttimaasta peritään enimmillään kolmen prosentin vero, joka perustuu maapohjan verotusarvoon. Korkein mahdollinen prosentti on käytössä jo yli 90 kunnassa. Maakuntakeskuksista vain Joensuu ja Tampere eivät ainakaan vielä verota tyhjän tontin omistajaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.