Savupiippumuumion uskotaan olleen poliisin vanha tuttu

Poliisi tutkii, onko Vantaalta savupiipusta löytynyt mies joutunut rikoksen uhriksi. Selvittely voi osoittautua vaikeaksi, koska jo muumioitunut vainaja on saattanut virua piipun pohjalla 19 vuotta.

Poliisi on lähes varma, että vainaja on 1953 syntynyt mies. Kyseessä olisi poliisin vanha tuttu, joka oli esimerkiksi tuomittu omaisuusrikoksista.

- Poliisi tutkii, onko mies laitettu piippuun vai onko hän joutunut sinne itse, sanoo rikoskomisario Juha Juurinen .

Oikeuslääketieteellisten tutkimusten tuloksia odotetaan tällä viikolla.

Poliisi selvitteli aikoinaan miehen katoamista. Hänet oli julistettu kuolleeksi.

Rakennusmiehet löysivät muumion viikonloppuna purkaessaan vanhaa savupiippua.

Poliisin mukaan savupiippu ei ole ollut käytössä ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Valimotiellä sijaitseva teollisuusrakennus on tällä hetkellä Lassila & Tikanojan hallinnassa. Piippu on 12 metriä korkea, ja siihen on voinut kiivetä tikkaita.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.