SDP-kansanedustaja: Satraappijengi painostaa puheenjohtajapelissä

SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies arvostelee voimakkaasti sitä, että joidenkin piirijärjestöjen puheenjohtajat yrittävät kampittaa puheenjohtaja Jutta Urpilaista. Hän muistuttaa, että puheenjohtajan valitsevat puoluekokousedustajat.

– Nämä joidenkin piirien satraapit eli yksittäiset puheenjohtajat ovat ottaneet asiakseen hylätä jäsendemokratian, Viitamies kipinöi blogissaan.

Tietyt piirijohtajat yrittävät hänen mukaansa painostaa alueensa puoluekokousedustajia, jotta nämä tukisivat puheenjohtajan kaatamista.

– Jos olisin puoluekokousedustaja, nostaisin asiasta erittäin kovan metelin, Viitamies vetoaa.

Yle uutisoi eilen, että puolueen isoissa piirijärjestöissä ei enää uskottaisi Jutta Urpilaisen voittoon puheenjohtajakisassa. Tämän suuntaisia arvioita on kuultu myös mediakommentaattoreilta.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mielestä puheenjohtajakisa on vielä aidosti auki. Hän arvioi, että suuri osa puoluekokousedustajista ei ole vielä päättänyt kantaansa.

Puheenjohtajakisassa pelataan hänen mielestään vielä pitkälti mielikuvilla, koska Urpilainen ei ole aloittanut omaa kampanjaansa.

– Nyt on ihan liian aikaista vetää johtopäätöksiä.

Tähän asti keskustelua on hänen mielestään käyty vain siitä, pitääkö puheenjohtajaa vaihtaa. Backman uskoo, että pian puolueessa päästään kunnolla arvioimaan myös puheenjohtajaehdokkaiden linjavalintoja.

– Sen takia olisi väärin, että joissakin kabineteissa yritettäisiin ratkoa asia ennen kuin kansa pääsee puhumaan.

Puheenjohtaja valitaan SDP:n puoluekokouksessa toukokuun alkupuolella. Valinnan tekevät 500 puoluekokousedustajaa.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.