SDP:n kansanedustaja vastaa Iiro Viinaselle: Kaikkea ei ole munattu

Päähallituspuolueista torjutaan entisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen (kok) esittämä kritiikki hallitusta kohtaan.

Viinasen mukaan hallitus näpertelee lapsilisäleikkausten kaltaisten pienten asioiden parissa, mutta ei saa päätökseen tärkeitä rakenneuudistuksia eikä pysäytettyä valtion velkaantumista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelän mielestä vaalien lähestyminen nostaa julkisuuteen toissijaisia asioita.

- Taustalla on tehty aika paljon töitä suurten linjojen eteen. Siellä on kuntauudistusta, sote-uudistusta ja lisäksi on tehty suuria taloudellisia säästöjä tällä hallituskaudella. Toki viime päivien keskustelu on mennyt tällaisiin kalastusmaksukeskusteluihin, joka on mittakaavaltaan todellakin näpertelyä. Toivoisin että tällaisissa asioissa pystyisimme pitämään mielessämme sen suuren kuvan, koska Suomi on nyt todellakin taloudellisesti haastavassa.  

Sdp:n ryhmän varapuheenjohtaja Ilkka Kantola muistuttaa, että hallitus on ollut kätilöimässä mm. maltillista palkkaratkaisua.

- Nyt saatiin aikaan tämä yhtä vaille kaikkien työmarkkinajärjestöjen eläkeratkaisu. Katsotaan nyt miten hallitus ja eduskunta sitä käsittelevät ja tuleeko siihen muutoksia, mutta palkka- ja eläkeratkaisut ovat tavattoman pitkävaikutteisia asioita. Ne rauhoittavat tilannetta ja synnyttävät luottamusta. Kyllä Iiro Viinanen vois jostain kiittääkin hallitusta, ei kaikkea olla munattu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.