SDP:n Skinnari: Puuttuuko EU:lta ja Yhdysvalloilta rohkeus omien veroparatiisiensa kitkemiseksi?

SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari uskoo Panama-papereiden paljastaneen vasta hyvin pienen osan kaikesta siitä toiminnasta, jossa veroparatiiseja hyödynnetään verojen kiertämiseksi ja omistusten salaamiseksi.

Skinnari muistuttaa, että veroparatiiseja on myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolella.

− Pitää muistaa, että veroparatiiseja on myös paljon lähempänä. Esimerkiksi Sveitsi, Luxemburg ja Yhdysvaltojen monet osavaltiot tarjoavat myös monia mahdollisuuksia kätkeä sijoituksia ja vältellä veroja ilman mitään seuraamuksia.

Veroparatiisien vastainen taistelu on Skinnarin mukaan haasteellista juuri siksi, että kyseessä on aina valtion oma kansallinen päätös.

− Tosiasiassa EU ja Yhdysvallat tekevät omien veroparatiisiensa kitkemiseksi varsin vähän, vaikka asiasta on puhuttu jo pitkään. Herää kysymys, puuttuuko EU:lta ja Yhdysvalloilta poliittinen rohkeus määrätä sanktioita tai jopa talouspakotteita valtioille, jotka sallivat omistuksen salaamisen ja verojen kiertämisen? 

Skinnarin mukaan Panama-papereiden saaman laajan kansainvälisen julkisuuden seurauksena Suomelle tarjoutuu mahdollisuus tarttua veroparatiisien ongelmaan. Myös Suomen hallituksen tulisi olla aloitteellinen ja nostaa raskaan sarjan veronkierron vastaiset toimet esille.

− Rankemmista toimista on uskallettava puhua, jotta saavuttaisimme konkreettisia tuloksia. Suomalainen omistamisen julkisuus ja avoimuus on tässä valmis esikuva, Skinnari sanoo lehdistötiedotteessaan.

Björn Wahlroos: Olen huolestunut Nordean mainekolhusta:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.