SDP:n Viitanen ratsastaa ympäristöasioilla

SDP:n puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut kansanedustaja Pia Viitanen on profiloitunut ympäristöpoliitikoksi. Hänen keskeisenä tavoitteenaan onkin kehittää SDP:stä johtava ympäristöpuolue.

- Se, että ympäristöasiat huomioidaan entistä vakavammin politiikan teossa, on tulevaisuuden iso haaste. Se on myös tätä päivää mitä suuremmassa määrin, Viitanen korostaa.

Pia Viitanen käynnisti aamulla MTV:n Huomenta Suomen sarjan, jossa tutustutaan SDP:n puheenjohtajaehdokkaisiin.

Viitasen mukaan ympäristönäkökulma sopii erinomaisesti SDP:n arvoihin.

- Meillä on tässä vahvat aatteelliset juuret. Olemme puolueista ensimmäinen, joka on jo 60-luvulla tehnyt ympäristöpoliittisen ohjelman. Lisäksi meidän toimestamme perustettiin ympäristöministeriö, Viitanen muistuttaa.

Päästökaupan suurista kustannuksista puhuttaessa Viitanen korostaa toimenpiteiden välttämättömyyttä.

- Aina kun puhutaan kustannuksista tulisi muistaa, että ilmastonmuutoksen torjuminen on nyt huomattavasti halvempaa kuin, jos asian hoitaminen jätetään vielä myöhemmäksi, Viitanen toteaa.

Viitanen suhtautuu luottavaisesti työpaikkojen säilymiseen Suomessa. Teollisuuden kannattavuutta rasittavien kustannusten ohella ympäristöteknologiasta ja -osaamisesta myös syntyy työpaikkoja.

- Läheskään aina ympäristö ja työpaikat eivät ole vastakkaisia asioita. Suomi on valtavan hyvä ympäristöosaaja jo nyt. Mikäli me pystymme tätä vahvistamaan, vienti kasvaa ja työpaikkoja syntyy, Viitanen vakuuttaa.

Viitanen kommentoi Huomenta Suomessa myös SDP:n puoluehallituksen tuoretta päätöstä ajaa adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville rekisteröityneille pareille. Puolueen varapuheenjohtajana toimivan Viitasen mukaan kyseessä on looginen jatko parisuhdelaille.

Tamperelainen Viitanen on 40-vuotias ja koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri.

SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden seuraava vierailu MTV:n Huomenta Suomessa on 18.3. Tuolloin linjauksistaan kertoo Kimmo Kiljunen.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.