SDP: Selvitys naisille pakollisesta kansalaispalvelusta

Sosiaalidemokraatit liputtavat sen puolesta, että myös naiset velvoitettaisiin osallistumaan kansalaispalveluun. Sen voisi suorittaa perinteisenä varusmiespalveluna, siviilikriisinhallinnassa tai esimerkiksi ensiapu- tai hoivatehtävissä.

SDP esittää, että mahdollisuus koko ikäluokkaa velvoittavasta kansalaispalvelusta selvitetään tulevalla vaalikaudella.

Kansalaispalvelua ideoinut SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen jaosto perustelee ehdotustaan sukupuolten tasa-arvoisella kohtelulla. Työryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan naisillekin pakollinen kansalaispalvelu voisi olla muutaman kuukauden mittainen.

SDP:n mielestä Suomessa tarvitaan jatkossakin yleinen asevelvollisuus ja laaja, joskin nykyistä pienempi reservi.

Jäsenyyden hakeminen sotilasliitto Natossa ei SDP:n mielestä tule ajankohtaiseksi seuraavalla vaalikaudella.

- Ulkopuolisesta maailmasta ei ole näköpiirissä vuosikymmenen alkupuoliskolle uusia tulokulmia Nato-jäsenyyden arviointiin, SDP:n tuoreessa ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjapaperissa todetaan.

Katso Vesa Kallionpään raportti

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.