Seija kiusasi lukijoita: Meni sähköt, unet ja tasapaino

Seija-myrsky on puhaltanut yön aikana myrskylukemissa eri puolilla Suomea. Moni on ehtinyt jakaa sen aiheuttamia ongelmia sosiaalisessa mediassa.

– Onneksi kaatunut puu ei edes hipaissut taloa mutta läheltä piti, kertoo Mia MTV Uutisten Facebook-ryhmässä.

– Iski siinä kolmen aikaa yöllä. Siihen heräs, enkä oo saanu nukuttua enempää, harmittelee Jussi.

– Naapurissa ei ehkä ole kovin kiva herätys tänään. Puu rysähtänyt auton päälle ja aidan läpi, kirjoittaa Leena Twitterissä.

– Myrsky riepottelee taloa ja pihaa kunnolla. Puhdistava tunne, kunhan katto kestää, twiittaa Sirpa.

Polttopuilla lämpöä kämppään

Sähköttä on ollut aamun aikana yli 200 000 kotitaloutta. Kynttilät ja polttopuut ovat tulleet monella tarpeeseen.

– Sähköt meni täällä itärajallaki, Joensuun kupeessa… eiku uuniin tulta ja kynttilöitä tunnelmantuojiks, kirjoittaa Kirsi Facebook-ryhmässä.

–Kyllä täällä Taivassalo, Leikluoto ollaan ilman sähköä. Onneks on polttopuita, että saadaan vähän lämpöä kämppään, kertoo Juha.

Aamun työmatkalaiset saivat oman osansa kovista tuulenpuuskista. Junat ovat olleet myöhässä ja tielle kaatuneet puut haitanneet autoilijoita. Eikä kävellenkään ole ollut ihan helppoa kulkea.

–Hyvä kun tänne Pasilaan pääsi tuon sillan yli, kertoo Helli Facebook-ryhmässä.

–Oli vaikeuksia pysyä pystyssä työmatkalla. Tiedossa romanttinen ilta kynttilänvalossa tänään varmuuden vuoksi, kertoo Erika.

Seijasta revitään jo huumoria

Tämän syksyn aikana Suomessa on myllännyt jo useampikin myrsky. Eino- ja Tapani-myrskyt ovat vielä tuoreessa muistissa.

–Kyllä se iski satakuntaan jo illalla ja yöllä vaan yltyi…sähköt on vähän välkkyny, mut ei menny kokonaan. --- Kyllä Eino-myrskyt ym oli pientä tämän rinnalla!, sanoo Teija.

Suomessa Seija ei ole tiettävästi aiheuttanut vakavia loukkaantumisia. Siksi moni uskaltaa lähestyä asiaa jo huumorilla.

– Sain myrskyvamman. Piti kiskoa vastatuulessa villapaidan vetoketjua kiinni ja nahkaa jäi väliin. On rajua tämä taistelu, twiittaa Jouni.

– Jos Jussi-myrsky joskus tulisi, olisi se toki voimakas, mutta samalla lämmin kesätuuli, twiittaa Jussi.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.