Seiskan päätoimittajuus nosti vuositienestejä yli 100 000 eurolla – näin media-alan vaikuttajat tienasivat

Media-alan vaikuttajien kokonaistuloissa on valtavia eroja.

Viime vuonna eniten tienasi Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne, jonka kokonaisansiot olivat liki 640 000 euroa.

Telanne oli myös vuoden 2014 media-alan tulokuningas. Toissavuodesta Telanteen tulot ovat nousseet kuitenkin huimasti yli 100 000 euroa.

Telanteen lisäksi suurimmat ansiotulot media-alalla menivät isojen mediatalojen johtoon: Ylen toimitusjohtaja Lauri Kiviselle (ansiotulot noin 315 000 euroa) ja MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlundille (ansiotulot noin 300 000 euroa).

Nordlund sai media-alan vaikuttajista tuntuvimmat palautukset, yli 17 000 euroa.

Suurin hyppäys on tapahtunut Seiska-lehden vastaavan päätoimittaja Joni Soilan ansiotuloissa. Vuonna 2014 Soila tienasi media-alan edustajista vähiten, vain 8651 euroa. Soila nimitettiin lehden päätoimittajaksi vuoden 2015 alussa.

Seiskan päätoimittajuus näkyy Soilan ansiotuloissa, sillä hän tienasi viime vuonna yli 100 000 euroa toissavuotta enemmän – yli 112 000 euroa. Soilan verosuunnittelu osui myös nappiin, sillä hän sai lisäksi veronpalautuksia 2000 euron edestä.

Joukosta vähiten tienasi vuoden 2016 alusta Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana aloittanut Elina Grundström. Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna noin 66 000 euroa.



AnsiotulotPääomatulot

Aalto-Setälä Pauli
toimitusjohtaja
Aller Media

281 1302 937

af Björkesten Marit
johtaja
Svenska Yle

159 1850

Ahosniemi Arno
vastaava päätoimittaja
Kauppalehti

160 3593 642

Anttikoski Päivi
päätoimittaja
Helsingin Sanomat

108 136 1 046

Appelsin Ulla
päätoimittaja
Ilta-Sanomat

156 9854 904

Grundström Elina

JSN:n puheenjohtaja

65 919492

Hakala Petri
päätoimittaja
Iltalehti

138 219 0

Herlin Niklas
Toimittaja ja kustantaja
72 372 10 880

Jääskeläinen Atte
 johtaja
Ylen uutis- ja
ajankohtaistoiminta

183 8600

Karvonen Kyösti
vastaava päätoimittaja
Kaleva
127 2380

Kivelä Kari
vastaava päätoimittaja
Iltalehti

193 305 327

Kivinen Lauri
toimitusjohtaja
YLE

315 124 29 063

Kokkonen Antti
päätoimittaja
Lapin Kansa

115 6090

Kullas Emilia

vt. päätoimittaja

Talouselämä

77 4423 352

Kuulasmaa Risto
media-alan yrittäjä, ex-julkaisupäällikkö
Yle tv ja Areena

101 183750

Lähdeniemi Tomi
vastaava päätoimittaja
Satakunnan Kansa

107 322359

Mervola Pekka
vastaava päätoimittaja
Keskisuomalainen
225 2080

Niemi Kaius 
vastaava päätoimittaja
Helsingin Sanomat
223 33235

Nordlund Jarkko
toimitusjohtaja
MTV Oy
300 173629

Ruokanen Reijo
päätoimittaja
Tekniikan maailma
153 6573 875

Sadeoja Tapio
vastaava päätoimittaja
Ilta-Sanomat
264 2590

Silvo Ismo
julkaisujohtaja
YLE

174 339 0

Soila Joni
vastaava päätoimittaja
Seiska

112 207 0

Telanne Kai
toimitusjohtaja
Alma Media

612 40127 392

Uimonen Risto
ex-puheenjohtaja
Julkisen sanan neuvosto 
138 859 0

Vainio Kari
vastaava päätoimittaja
Turun Sanoma
t

165 7170

Venäläinen Riikka
päällikkö
Ylen yhteiskunta-toimitus

116 8192 723

Vilén Ville
luovien sisältöjen johtaja, Yle 

170 6240

Yli-Äyhö Janne
Yle, tuotantojohtaja
160 025 102 563

Ylä-Anttila Merja
vastaava päätoimittaja
MTV Uutiset
225 748 0


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.