Seksikysymykset ja perhehuolet purkautuvat Poikien Puhelimessa

Seksuaalisuus, kiusaaminen, perhe ja seurustelu nousevat usein esiin poikien puhelimessa. 

- Noin puolet kysymyksistä liittyy seksuaalisuuteen. Siihen kuuluu myös oma kehitys, murrosikä ja se, onko oma kehitys normaalilla raiteellaan. Seurusteluun liittyvistä asioista kysellään paljon, että miten saisin tyttöystävän tai poikaystävän, kuvailee Väestöliiton poikien ja nuorten miesten keskuksen päällikkö Mika Lehtonen.

- Pojat on huolissaan myös opiskelustaan, perheestään, omasta tai jonkun muun päihteidenkäytöstä tai jostain muusta elämänhallintaan liittyvästä asiasta. 

Kovaa kielenkäyttöä

Kielenkäyttö voi Poikien Puhelimessa olla usein aika härskiä. Henkilökunta on kuitenkin paksunahkaista.

-Kiroilua kuuluu tosi paljon, herjaamista, haukkumista ja vihapuhettakin, mutta se on sellaista mitä me pyritään kääntää voimavaraksi: Sehän on hyvä asia että he ovat soittaneet ja että he yrittävät jollain tavalla saada asiaansa esille. Sitten me kysytään, että mikä tässä ihan oikeasti on kysymyksessä, Lehtonen toteaa. 

-Jos pojat sanoo että heitä vituttaa, niin me ei mitenkään pelästytä siitä. Me ollaan otettu ihan asiaksemme että meille saa sanoa ihan mitä vaan. Toki siinäkin on rajat. Me saatetaan esimerkiksi sanoa että tiedätkö että jos uhkailet noin niin teet rikoksen, ja pojat ottaa sen aika hyvin vastaan. Joka tapauksessa me ajatellaan, että se miten esität asiasi ei saisi olla avun hakemisen ja avun saamisen kynnyksenä, Lehtonen jatkaa. 

Puheluiden aiheet ja sävyt voivat kuitenkin vaihdella täysin laidasta laitaan. 

- Siinä on valtava ero. Alakouluikäiset pojat soittelee usein porukalla ja pitää keskenään siellä hauskaa, ja sen jälkeen voi soittaa lukio- ammattikouluikäinen joka pohtii sitä että elämä on aivan solmussa. Skaala on tosi iso. 

Osassa puheluita itsemurhauhkauksia

Ajoittain tulee myös todella raskaita puheluita, joissa soittaja uhkaa esimerkiksi tappaa itsensä. 

- Ne on todellisia kriisipuheluita, ja ne saattavat kestää tunnin, puolitoistakin. Osa soittaa kerran tai muutaman kerran, ja me kannatellaan heitä sen tilanteen yli. Sitten voi mennä pari viikkoa ja sitten tilanne onkin ihan OK ja kundi sanoo että kiitos, oli hyvää apua. Jotkut soittelevat vuosia, joka viikko tai joka kuukausi, ja aina on jollain tavalla asia on mennyt eteenpäin. Sitten on niitä jotka soittaa ja sanoo että pari kaveria on tappaneet itsensä, mutta mä olen tässä, kiitos teille. 

Vuonna 2014 yhteydenottoja tuli noin kaksikymmentäkaksi tuhatta. Väestöliiton asiantuntijat ehtivät vastata reiluun 7 500 puheluun. Soittajien keski-ikä on noin 13,2 vuotta. 

- Me voidaan ottaa vastaan puheluita sen verran kuin meillä on rahoitusta. Tällä hetkellä RAY on sitä mieltä että tämä on hyvä summa, ja meistäkin tällä on ihan hyvä mennä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.