Seksinoston täyskielto jakaa hallitusta

Ehdotus seksin ostamisen kieltämisestä kokonaan jakaa hallituspuolueita.

Vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat täyskieltoa. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen uskoo, että täyskielto siirtäisi toiminnan maan alle ja ihmiskauppa voisi jopa lisääntyä.

Kokoomuksessa ja SDP:ssä kantaa ei ole vielä päätetty, kun taas kristillisdemokraatit tukevat lain tiukennusta.

Seksin ostaminen on kielletty tällä hetkellä ainoastaan ihmiskaupan ja parituksen uhreilta sekä alaikäisiltä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on kertonut ryhtyvänsä ajamaan lain tiukennusta heti kesälomien jälkeen.

Asian eteneminen voi kuitenkin olla hankalaa, jos hallitus ei ole uudistuksesta yksimielinen.

Vihreiden varapuheenjohtajan Oras Tynkkysen mukaan kaikkien kuuden puolueen on oltava lakimuutoksen takana, koska asiasta ei päätetty hallitusohjelmassa.

– Sen takia en povaa kauhean hyvää menestystä tälle Henrikssonin hankkeelle, Tynkkynen sanoo.

Nykyinen laki seksin ostamisen osittaisesta kiellosta on ollut voimassa vuodesta 2006. Lakia on arvosteltu siitä, että sen rikkomista on vaikeaa todentaa. Ostaja syyllistyy rikokseen, jos hän tietää myyjän olevan ihmiskaupan tai parituksen uhri.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.