Seksipalveluiden kuluttaja jää oman onnensa nojaan

Kuluttaja jää vaille lain suomaa turvaa hankkiessaan hyvän tavan vastaisia palveluita kuten aikuisviihdettä. Hyvän tavan vastaista sopimusta ei voi puolin eikä toisin määrätä täytettäväksi, joten tällöin sopimusoikeudellista suojaakaan ei ole, katsoo kuluttajavalituslautakunta.

Lautakunnassa käsiteltiin tapausta, jossa maksullisiin aikuisviihdenumeroihin yli 200 eurolla soittanut asiakas vaati summan palauttamista. Asiakkaan mukaan hän ei ollut saanut mainostettuja seksipalveluja kotonaan tai hoitopisteessä.

Asiakas katsoi, että hänet oli huijattu soittamaan yhä uudestaan seksilinjoille, vaikka todellisuudessa naisilla ei ollut aikomustakaan tavata häntä. Lautakunta piti tarjotusta palvelusta sopimista hyvän tavan vastaisena eikä sopimusta puolin tai toisin olisi voitu määrätä täytettäväksi. Markkinoinnin harhaanjohtavuudesta ja 200 euron maksusta huolimatta asiakas jäi vaille sopimusoikeudellista suojaa.

Kuluttajavalituslautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg sanoo, että aikuisviihde tai seksilinjoille soittelut työllistävät lautakuntaa yhä enemmän. -Ei niitä rasitteeksi asti ole ehkä siitä syystä, etteivät ihmiset kehtaa tämmöisissä asioissa kauheasti valittaa, Ståhlberg sanoo.

Kuluttajavalituslautakunnan tuntuma kuitenkin on, että huijausyrittäjiä on alalla enemmän kuin normaalisti. Seksipalveluiden kuluttaja jääkin oman onnensa nojaan niin kauan kuin edes sallittu ja luvanvarainen seksibisnes ei ryhdistäydy ja noudata normaaleja kuluttajansuojan sääntöjä. Elinkeinonharjoittajia on vaikea saada vastuuseen senkin vuoksi, että usein palvelujen tarjoajasta on tiedossa vain postilaatikko.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.