Seta: Ihmiset saaneet tarpeekseen syrjinnästä

Viime viikolla Ylen TV2:ssa esitettyä homokeskustelua on seurannut valtava eroaalto kirkosta. Ohjelman jälkimainingit ovat yllättäneet myös Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n

- Yleisön reaktio tähän ohjelmaan on ollut todella voimakas. Olen ollut henkilökohtaisesti hyvin yllättynyt siitä, toteaa järjestön puheenjohtajaa Outi Hannula.

Itse ohjelmassa ja sen aikana käydyssä keskustelussa ei kuitenkaan ollut Hannulan mukaan mitään uutta.

- Tämä keskusteluhan on käyty jo aika montaa kertaa aikaisemmin, mutta ilmeisesti jokin on muuttunut.

Hannulan mielestä se jokin, mikä on muuttunut, on suuren suomalaisen yleisön käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää.

- Ihmiset ovat heränneet siihen, että Suomessa ei saa olla tällaista näkyvää syrjintää, Hannula arvioi.

Samasta ilmiöstä on Hannulan mukaan ollut nähtävissä merkkejä jo aikaisemmin.

- Vähän samanlaiset valtavat reaktiot sai aikanaan Johanna Korhosen ja Alma Median työsyrjintätapaus. Pride-iskujen jälkeen tuli myös aika voimakas reaktio. Eli se kohta, missä kokee, että hyväksytyn raja ylitetään, on muuttunut entisestä, Hannula toteaa.

Ihan auvoiseksi ei Hannula usko seksuaalivähemmistöjen elon käyvän tässä uudessakaan ilmapiirissä.

- Varmaan Suomessa on edelleenkin monenlaista piilosyrjintää homoseksuaaleja kohtaan, mutta silloin, kun syrjintä tulee näkyväksi ja ihmiset tajuavat, mistä on kyse, reaktio sitä vastaan on voimakas, Hannula kiteyttää toiveikkaasti.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.