Sieniaika alkamassa Etelä-Suomessa

Viime viikkojen sateet ovat kiihdyttäneet sienien kehittymistä. Asiantuntijan mukaan sienitilanne näyttääkin koko maassa erinomaiselta.

Sieniaika on alkamassa myös eteläisessä Suomessa. Sienten kasvua ovat nopeuttaneet menneen viikon runsaat sateet. Alueilla, joilla on satanut pitkin kesää, sieniä voi löytyä nyt paljon.

Esimerkiksi kantarelleja ja tatteja on maastohavaintojen mukaan jo paikoitellen runsaasti. Osa haperoista on jo mennyttä, mutta uusia nousee koko ajan lisää. Pieniä herkku- eli kivitatteja on putkahtanut näkyviin siellä täällä.

Rouskuaika alkaa vasta syksymmällä, ja sen jälkeen on suppilovahveroiden vuoro. Sienisato kuitenkin vaihtelee paljon eri puolilla maata.

"Sienitilanne näyttää hyvältä"

- Sieniä on tulossa paljon, ja sienitilanne suurimmassa osassa maata näyttää nyt tosi hyvältä, arvioi sieniasiantuntija, museomestari Pertti Salo Helsingin yliopiston kasvimuseosta.

Tatteja on nousemassa nyt vähän joka puolella maata, ja niitä näkyy myös ihan rannikollakin. Haperoiden osalta tilanne vaihtelee suuresti. Esimerkiksi Pirkanmaan eteläosissa ja Hämeen pohjoisosissa haperot ovat vasta nousemassa. Tatteja ei siellä laajemmin ole tähän saakka tavattu.

Rouskuista joitain kangassieniä tapaa sieltä täältä, mutta muiden rouskujen, kuten haapasienien ja karvalaukkujen aika ei ole vielä koittanut. Niiden kehittyminen vaatii lämpötilan laskua. Rouskuaika koittaakin tavallisesti elokuun lopussa tai syyskuun alussa. Yleensä rouskusato on kuukauden vaihtuessa parhaimmillaan

Kanttarelleja eli vahveroita on noussut metsiin jo pitemmän aikaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin sieniasiantuntija Pertti Salo oli ennakoinut. Hän ennustaa kanttarelliajan vielä olevan edessä. Suppilovahveroiden paras satokausi taas sijoittuu siitä kuukauden päähän, tavallisimmin syys-lokakuulle.

Kehnäsienet ovat aikaisena sienenä jo lähes kokonaan kadonneet metsistä. Lampaankäävät ja vaaleat orakkaat ovat tähän saakka piiloitelleet sammalten alla ja saniaisten seassa. Mustat torvisienet ovat toistaiseksi välttäneet poimijaa ja sieniveistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.