Siimes: Työn ja perhe-elämän yhdistämistä helpotettava

Vasemmistoliiton puheenjohtajan ministeri Suvi-Anne Siimeksen mielestä lapsiperheiden aseman parantamista ei saa toteuttaa naisten työssäkäynnin kannustimien kustannuksella. Siimes sanoi tänään vasemmistoliiton puoluehallituksen kokouksessa, että työn ja perhe-elämän yhdistämistä pitäisi helpottaa verotusta, palveluita ja lapsilisiä kehittämällä. Siimeksen mielestä lapsilisät on säilytettävä verottomina ja puolisoiden erillisverotus pääsääntönä.

-Jos pienten lasten kotihoitoa halutaan tukea nykyistä enemmän, se on viisasta tehdä kotihoidontukea parantamalla, ei verojärjestelmää tai pienten lasten päivähoito-oikeutta rukkaamalla, Siimes sanoi.

Vasemmistoliiton puoluehallitus katsoo, että perheen ja työn yhteensovittaminen ei käytännössä suju kohtuullisesta lainsäädännöstä huolimatta. Puoluehallitus muistuttaa, että pätkätöitä tekevien naisten osuus on toiseksi suurin Euroopassa heti Espanjan jälkeen.

Vasemmistoliitto perää poliittisia ja työmarkkinapoliittisia päätöksiä nuorten perheiden tilanteen parantamiseksi sekä yrityksiltä ja työpaikoilta vastuunkantoa perheiden tukemiseksi.

-Lasten synnyttäminen on naisen jakamaton oikeus, jota ei työelämän käytänteillä tule uhata, puolue vaatii.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.