Siimes valittiin uudelleen

Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes,38, jatkaa vasemmistoliiton puheenjohtajana. Siimeksen valinta oli vasemmistoliiton puoluekokouksessa Helsingissä odotusten mukaisesti yksimielinen. Vuodesta 1998 puoluetta johtanut Siimes sai kokousväeltä kiitosta siitä, että hän on tuonut omia kantojaan esiin hallituksen kiistanalaisissa ratkaisuissa.

Uuden puoluesihteerin ja varapuheenjohtajien valinnoista puoluekokous äänestää sunnuntaina. Puoluesihteerin paikkaa tavoittelee neljä henkilöä. Siimeksen lähipiirin tietojen mukaan puheenjohtajan suosikki olisi helsinkiläinen Laura Lodenius. Julkisesti Siimes ei ole ottanut kantaa valintoihin.

Siimes kiusalliseen tilanteeseen

Toiselle kaudelleen valittu puheenjohtaja Siimes joutui kiusalliseen tilanteeseen pian valintansa jälkeen, kun puoluekokous sai käsiteltäväkseen ydinvoima-kysymyksen. Puoluekokouksen päätettäväksi tuotiin aloitevaliokunnasta illalla esitys, joka olisi käytännössä lieventänyt puolueen aiempaa kielteistä kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen. Tämä asetti juuri toiselle kaudelle valitun puheenjohtaja Suvi-Anne Siimeksen kiusalliseen tilanteeseen. Siimes ilmoitti eilen, ettei hän ryhdy johtamaan puoluetta, joka puolustaa ydinvoimaa. Ratkaisu asiassa lykättiin sekavan ja kiihkeän sanailun jälkeen huomiselle.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.