Siivoojien palkkakiista johti laajoihin työnseisauksiin

Kiista palkankorotuksista on johtanut kiinteistöalan työntekijöiden jäämiseen pois työpaikoiltaan ympäri Suomea.

SAK:laiseen Palvelualojen ammattiliittoon Pamiin kuuluvat siivoojat ja muu kiinteistöalan henkilöstö järjesti työnseisauksia useilla paikkakunnilla vauhdittaakseen vaatimusta korotusten maksamisesta.

Työnantaja ilmoitti eilen, ettei maksa sovittua 4,3 prosentin palkankorotusta toukokuun alussa.

Erimielisyyksien syynä on ollut palkkausjärjestelmän uudistaminen, josta ei nytkään päästy yhteisymmärrykseen. Asiasta sovittiin syksyllä, kun ala sopi uusista työehtosopimuksistaan. Kiistaan sen toteuttamisesta ja kustannuksista ei kuitenkaan ole löytynyt ratkaisua.

Paikallisia mielenilmauksia syntyi tänään mm. Tampereen seudulla, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Imatralla ja Olkiluodossa. Esimerkiksi Tampereella yli sata ISS Palvelut Oy:n työntekijää jätti aamulla menemättä töihin.Työntekijöitä jäi pois muun muassa Ikaalisten Kylpylästä, Nokian Renkaista, Nokian Paperista sekä Nokia Oy:n Tampereen toimitiloista.

Muualla maassa mielenilmauksiin osallistui ISS:n lisäksi henkilöstöä ainakin Lassila &Tikanojan, Solin ja Lappeen huoltomestareista.

Painostustoimet keskeytettiin, kun työnantaja ilmoitti maksavansa toukokuun palkankorotukset.

Asiaa käsitellyt Pamin hallitus suositteli puoliltapäivin ammattiosastoille painostustoimien keskeyttämistä. Kumpikaan osapuoli ei nyt hyväksynyt palkkausjärjestelmän uudistamista koskevia esityksiä, ja asia jäänee seuraavalle sopimuskierrokselle.

(MTV-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.