Sijaisperheistä huutava pula

Suurin osa Suomessa huostaanotetuista lapsista asuu laitoksissa.

Sijaisperheistä on huutava pula erityisesti pääkaupunkiseudulla. Suurin osa Suomessa huostaanotetuista lapsista asuu laitoksissa.

Joissakin kunnissa halukkaita perheitä on jopa yli oman tarpeen. Kuntien välillä ei kuitenkaan ole yhteistyötä, jonka avulla halukkaat sijaisperheet ja kotia kaipaavat lapset kohtaisivat. Perheitä on varastossa Helsingissäkin, mutta tarjolla olevat lapset ovat heille liian moniongelmaisia.

-Yhä useammin nämä lapset ovat kasvaneet jo pitkään traumaattisissa olosuhteissa ja heidän elämänkokemuksensa ovat yhä vaikeampia ja perheiden haasteet näiden lasten kasvattamisessa ovat valtavat, toteaa Pelastakaa lapset ry:n Etelä-Suomen aluetoimiston johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Mattinen.

Suurin osa Suomessa huostaanotetuista lapsista asuu laitoksissa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna tilanne on hälyttävä. Perheisiin sijoitettujen lapsien osuus kaikista pitkäaikaissijoitetuista on Suomessa 38%. Ruotsissa vastaava luku on 78% ja Norjassa 85%.

Suomessa kaikkiaan 15 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. Sijoitettavien lapsien määrä kasvaa joka vuosi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.