Sikainfluenssarokotteen tehosta ei sataprosenttista varmuutta

Sikainfluenssarokotteen tehosta ja sen turvallisuudesta on kuulunut kriittisiä ääniä, kun valtiot ovat ryhtyneet valmistelemaan pikavauhtia rokotusohjelmia vähäisellä testauksella.

Suomessa rokotteita ei aiota ottaa käyttöön ennen kuin ne saavat Euroopan lääkeviranomaisten hyväksynnän. Rokotteiden kliininen testaaminen sujuu hitaammin kuin valmistaminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityistutkija Rose-Marie Ölander luottaa kuitenkin rokotteen toimivuuteen.

- On totta, että ihmiskokeita ei ole ehditty tekemään, sataprosenttista varmuutta ei voida antaa. Freteillä tehdyt kokeet ovat kuitenkin antaneet hyviä tuloksia. Freteillä on samankaltainen influenssa kuin ihmisillä, Ölander kertoo.

Sikainfluenssaa vastaan kehitetty rokote perustuu mallirokotteeseen, joka on luotu aiemmin lintuinfluenssaa vastaan. Tuolle rokotteelle on olemassa Euroopan lääkeviranomaisten myyntilupa, ja sen toimivuus on tutkittu. Sikainfluenssarokote on samankaltainen, ainoastaan niin sanottu virusosa on vaihdettu.

Ensimmäiset ihmiskokeet sikainfluenssarokotteella alkoivat maanantaina Australiassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.