Sikainfluenssarokotuksesta jo 69 narkolepsiailmoitusta

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut jo 69 ilmoitusta narkolepsiasta tai katalepsiasta. Katalepsiaan liittyy äkillistä lihasten jäykistymistä ja narkolepsiaan tahantonta nukahtamista.

Kaikkiaan sikainfluenssarokotuksiin liittyviä haittailmoituksia on jo 900. Näistä 182 on luokiteltu vakaviksi. Vakava haitta on esimerkiksi sellainen, jossa potilas on joutunut sairaalaan tai hänen toimintakykynsä on heikentynyt.

THL:n työryhmä arvioi helmikuisessa raportissaan, että rokote yhdeksänkertaisti lapsen ja nuorten riskin sairastua narkolepsiaan. Työryhmä arvion mukaan todennäköisimmin rokote lisäsi narkolepsiaa yhdessä jonkun muun tekijän kanssa. Tutkijat eivät ole löytäneet viitteitä siitä, että Suomeen toimitetuissa rokote-erissä olisi jotain muista rokote-eristä poikkeavaa. Sairastuneet ovat 4-19-vuotiaita.

Pandemrix-rokotteen haittavaikutuksista julkaistaan loppuraportti alkusyksystä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.