Silja Symphonyn vatsatautiepidemia jatkunut jo lähes viikon – yli 100 sairastunut

Silja Symphonyn vatsatautiepidemia ei ota laantuakseen. Uusia tautitapauksia on havaittu eiliseen asti. Viime yö on ollut laivayhtiön mukaan rauhallinen, mutta tapaus ei ole välttämättä vielä ohi.

Ensimmäiset havainnot laivalla leviävästä vatsataudista tulivat julkisuuteen viime sunnuntaina, kun kymmenet Silja Symphonyllä matkustaneet nuoret sairastuivat. He olivat saaneet tartunnan ilmeisesti torstaina.

Tallink Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoo, että vatsatautiepidemiaa ei ole saatu vieläkään katkeamaan. Laivayhtiö joutui varoittamaan matkustajiaan vielä eilen laivalla piilevästä tautipöpöstä. Sairastuneita oli ollut toissa yönä noin 20 hytissä.

– Kerroimme eilen kaikille lähteville asiakkaille tekstiviestillä, että viikonloppuna alkanutta vatsatautiepidemiaa ole saatu katkeamaan ja matkan voi halutessaan siirtää tai peruuttaa, Nöjd toteaa.

Viime yöltä ei ole raportoitu uusia tapauksia, mutta Nöjdin mukaan tilanne ei ole vielä välttämättä ohi.

– Silja Symphonyltä kerrottiin, että viime yö on ollut hyvin rauhallinen niin matkustajien kuin miehistönkin puolella. Mutta täytyy muistaa, että suurin osa matkustajista lähti laivalla Helsingistä eilen Tukholmaa kohti, eli jos he ovat saaneet taudin laivalta, oireet tulevat vasta paluumatkalla tai ensi yönä. Eli siinä mielessä ei voi tietenkään vielä paukutella henkseleitä.

Kaiken kaikkiaan laivayhtiön tietoon on tullut yli 100 vatsatautitapausta. Vajaa 30 heistä on ollut laivan henkilökuntaa. Osalla sairastuneista oireet ovat olleet rajuja.

– Yksittäisiä sairastuneita on joutunut jopa tiputukseen. Suurimmalla osalla oireet ovat olleet lievempiä ja menneet nopeasti ohi.

Taudin aiheuttaja edelleen hämärän peitossa

Taudin aiheuttajasta ei ole vielä mitään tietoa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimustuloksia odotetaan tämän päivän aikana. Nöjdin mukaan THL:n ja Helsingin infektiokeskuksen asiantuntijat olivat eilen laivalla käymässä tilannetta läpi.

– He olivat hyvin tyytyväisiä siihen, miten laivalla on tapauksen suhteen toimittu ja mitä on taudin leviämisen estämiseksi tehty. Laivalla on desinfioitu ja siivottu aivan hulluna sunnuntaista asti. Siellä on ollut ylimääräistä siivoojaa, ja pintoja ja kahvoja on pyyhitty yötä myöten.

Olennaisinta on Nöjdin mukaan nyt käsien pesu.

– Huolellinen käsien pesu saippualla ja kuumalla vedellä on tärkein toimi, jolla tauti saadaan pysytetyksi. Matkustajia emme voi tietenkään pakottaa pesemään käsiään, mutta toivomme kuitenkin, että hekin ymmärtävät sen.

Nöjd kertoo, että asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen ymmärtäväisesti.

– Totta kai esimerkiksi eilen oli tosi ikävää, kun pystyimme lähettämään viestin taudista vasta puolenpäivän aikoihin. Jotkut pidemmältä satamaan tulevista olisivat ehkä halunneet jättää matkan väliin. Matkalle lähti lopulta 1 000 matkustajaa ja 300 perui.

Peruutuksia on Nöjdin mukaan tullut kaiken kaikkiaan yllättävän vähän.

– Eilisen 300 lisäksi on tullut vain yksittäisiä peruutuksia tai matkan siirtoja.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.