Silmävammoja tavallista vähemmän koko maassa

Vuosi vaihtui Suomessa melko rauhallisesti. Uudenvuoden juhlinnassa silmävammoja on aiheutunut keskimääräistä uuttavuotta vähemmän. Koko maassa kirjattiin toistakymmentä ilotulitteiden aiheuttamaa silmä- ja palovammaa, joista vain muutama oli vakava.

Helsingissä silmävammoja tuli kolmelle. Määrä on pienin vuonna 1995 alkaneen tilastoinnin aikana.

Vakavimmassa tapauksessa 23-vuotias mies sai vaikean räjähdys- ja palovamman, kun kilon ruutia sisältänyt tulitepata räjähti sytyttäessä hänen kasvoilleen. Räjähdys aiheutti hetken tajuttomuuden, ruutiroiskeita kasvoihin sekä laajan palovamman vasempaan silmään ja silmäluomiin. Oikea silmä ja silmäluomet saivat lievemmän palovamman.

Kokkolassa keski-ikäinen mies sai palovammoja ja murtumia kasvoille, kun ilotulitepadan ammus räjähti suoraan kasvoille. Myös Turussa tulite räjähti kasvoille ja aiheutti vammoja kahdelle miehelle.

Seinäjoella kaksi sivullista sai silmävammoja, kun raketti lähti väärään suuntaan. Myös Porissa yksi ilotulitusta katsomassa ollut sivullinen sai raketin räjähtäessä silmävammoja.

Ilotulitteiden aiheuttamat vammat olivat useimmilla lieviä. Valtaosa loukkaantuneista ei ollut käyttänyt pakollisia suojalaseja. Keskussairaalat arvioivat, että osa loukkaantumisista johtui viallisista raketeista.

Ilotulitteet sytyttivät myös muutamia tulipaloja eri puolilla maata.

Helsingissä rauhaton yö

Helsingissä uudenvuodenyö oli poliisin mukaan hyvin rauhaton, levottomampi kuin esimerkiksi viime vuonna. Pohjois-Suomessa kirjattiin useita pahoinpitelyjä ja tapon yrityksiä.

Muualla maassa juhlinta vaikutti olevan tavanomaisen riehakasta. Helsingin keskustaan Senaatintorille ilotulituksia kerääntyi seuraamaan 10000 juhlijaa, poliisi arvioi.

(MTV3 - STT)

Katso Anne Forssénin juttu:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.