Sinilevää vähemmän kuin yleensä heinäkuussa

Sinilevää on nyt vähemmän kuin yleensä heinäkuun puolessavälissä. Suomen ympäristökeskuksen ja Merentutkimuslaitoksen kartoituksen mukaan sinilevää esiintyy runsaasti seitsemässä järvessä ja paikoin Suomenlahdella.

Vaihtelevat ja viileät säät ovat pitäneet levät kurissa. Jos vedet jatkavat lämpenemistään, sinilevän määrä saattaa kasvaa nopeasti.

Viimeisen viikon aikana levä on lisääntynyt vain eteläisillä avomerialueilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.