Sinkkujen määrä lisääntynyt perhebuumista huolimatta

Yksineläjien määrä on kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Kun vuonna 1980 yksinasujia oli 27 prosenttia asuntokunnista, nykyään yksinasujia on 41 prosenttia. Määrä on kohonnut vuosi vuodelta.

Yksineläjissä on kaikkia ikäryhmiä - niin nuoria, keski-ikäisiä kuin vanhusväestöäkin. Sosiologi Riitta Jallinojan mukaan iäkkäitä kuitenkin jonkin verran keski-ikäisiä enemmän.

Jallinoja ei ole yllättynyt sinkkujen tai pienten asuntokuntien suurista määristä. Vaikka koko 2000-luku on eletty perhebuumin eli perhemyönteisyyden aikaa, ihmiset eivät vieläkään perusta perheitä, joissa syntyisi paljon lapsia, pohtii Jallinoja.

- Näin ollen yksineläjien määrä ei tämänkään takia ole vähentynyt. Myöskään avioerot eivät ole familismin myötä vähentyneet eli tässä on ristikkäisiä tendenssejä yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa vain sitä, että kaikki trendit eivät aina mene samaan suuntaan, sanoo Jallinoja.

Avioitumista ja perheen perustamista lykätään

Jallinojan mukaan korkeiden yksinelämislukujen taustalla on lukuisia eri syitä. Yhteiskunnassa on paljon ilmiöitä, jotka lisäävät sinkkuasujien määrää.

- Nuoret itsenäistyvät ja muuttavat lapsuudenkodistaan pois entistä nuorempina, kuitenkin avioitumista ja perheen perustamista lykätään. Ihmiset elävät paljon avoliitoissa, mutta avoliitot eivät ole kovin pitkiä ja niiden välissä on aina taukoja, jolloin eletään yksin. Myös avioerot lisäävät yksineläjien määrää, mutta erojen määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia moniin vuosiin, Jallioja selittää.

Tilastot vääristävät Jallinojan mielestä jonkin verran yksineläjien määriä. Avioeroissa lapset kirjataan usein toisen puolison luokse asuviksi, mutta todellisuudessa he saattavat asua vuoroviikoin kummankin luona. Tällöin toinen puolisoista on tilastollisesti kuitenkin ns. yksineläjä.

Suomessa on keskimääräistä enemmän sinkkuja kuin muualla Euroopassa. Suomi on Jallinojan mukaan hyvin idividualistinen maa.

- Kuitenkin myös Ruotsi, Tanska ja Englanti ovat yksineläjien määrässä kirimässä Suomea kiinni. Keski- ja Etelä-Euroopassa tilanne on kuitenkin edelleen toinen eli siellä yksineläjiä on vähemmän. Kuitenkin myös Italiassa ja Espanjassa, joissa syntyvyys koko ajan vähenee, yksineläjien määrä kasvaa.

Tulevaisuutta yksieläjien määrissä Suomessa on Jallinojan mielestä mahdoton ennustaa. Viimeaikaiset puheet yhteisöllisyyden lisääntymisestä yhteiskunnassa eivät Jallinojan mielestä ole vieneet asioita suuntaan eikä toiseen.

- Ne ovat puheita ja todelliset muutokset tapahtuvat hitaasti, jos ollenkaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.