Sinnemäki: Inhoan jälkiviisautta, selittelyä ja turhia anteeksipyyntöjä

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki haluaa jatkaa puolueen johdossa vaalitappiosta huolimatta.

Sinnemäki kertoi puoluehallituksen kokouksessa pohtineensa ratkaisua viime metreille.

Vaalitappion pääsyinä hän pitää sitä, että vihreät meni porvarihallitukseen ja myös pysyi siinä ydinvoimapäätöksen jälkeen.

- Kaikki äänestäjämme eivät pystyneet sulattamaan sitä ratkaisua, että hävittyämme äänestyksen kahdesta ydinvoimalasta, jatkoimme silti hallitusyhteistyötä.

Omaan piikkiinsä Sinnemäki ottaa arvostelun ylimielisyydestä.

-Inhoan jälkiviisautta, inhoan selittelyä ja inhoan turhia anteeksipyyntöjä. Ehkä tämä ominaisuus on vaikuttanut siihen, miltä meidän kuvamme tällä hallitustaipaleella on vaikuttanut , myönsi Sinnemäki.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.