Sipilä Kreikasta: Jos sopimusta ei synny, tilanne vaikea myös saataviemme osalta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää Kreikan tilannetta vaikeana, muttei kuitenkaan täysin epätoivoisena.

Sipilä vieraili aamulla MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kreikan lainasta erääntyy tänään 1,6 miljardin euron suuruinen maksuerä. Kreikka ei kuitenkaan ole maksamassa lyhennystä IMF:lle. 

Sipilän mukaan Kreikka on jo irtaantunut yhdessä tehdystä sopimuksesta. Hänen mukaansa "vielä ei kuitenkaan ole kysymys maksukyvyttömyydestä".

– Mutta tilanne on vaikea, jos mitään sopimusta ei IMF:n, EKP:n ja EU:n kanssa synny. Silloin tilanne on vaikea myös meidän saataviemme osalta, Sipilä sanoo.

Hän kuitenkin lähtee siitä, että ratkaisu vielä syntyy. Sipilä painottaa, että lainaehtoihin kirjoitetut uudistukset ovat välttämättömiä Kreikalle.

– Ne toimet ovat aivan välttämättömiä, mistä Kreikan kanssa ollaan sovittu.

Kreikassa järjestetään sunnuntaina kansanäänestys siitä, hyväksyvätkö kreikkalaiset lainaohjelman vai eivät. Jos lainaehdot hyväksytään, maan pääministeri Aleksis Tsipras on uhannut erota.

– Jos äänestetään kyllä, niin hallitus vaihtuu ja sitten katsotaan saadaanko sopimusta tehtyä, Sipilä sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.