Sipilä: Pakolaiset taloutta suurempi ongelma

Pääministeri Juha Sipilän(kesk.) mukaan pakolaisongelma on taloustilannetta suurempi epäkohta.

Pääministeri Juha Sipilä kertoo pitävänsä jo taloustilannetta pienempänä ongelmana kuin pakolaisten aiheuttamaa.   

– Tilannetta seurataan tunti tunnilta, Sipilä sanoo.  

Hänen mukaansa paine on kasvanut kovaksi pohjoisessa. Resursseja suunnataan nyt Tornion alueelle. 

– Tilanne on otettu haltuun, Sipilä korostaa.  

Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomeen odotetaan tänään 800-1000:ta uutta pakolaista. Hän kertoo, että eilen pakolaisia saapui yli 500. 

– Luvut ovat todella korkeita, Orpo arvioi.  

Hän kertoo, että pakolaisille on järjestetty hätämajoitusta. Liikennevälineitä koskevat työnseisaukset ovat estäneet pakolaisten siirtymistä eteenpäin Torniosta.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.