Sipilä: Perjantai on ehdoton takaraja yhteiskuntasopimukseen sitoutumiselle

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoo, että perjantai on ehdoton takaraja osapuolten sitoutumiselle yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. Sipilän mukaan takaraja on ehdoton, jotta vaihtoehtoisille toimille on riittävästi aikaa.

Sipilän mukaan perjantaina on päästävä sopuun selkeistä mitattavista tavoitteista, jotta sopimusta kannattaa lähteä tekemään. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo, että olemassa on oltava uskottavat elementit, jotka voidaan muuttaa miljooniksi ja miljardeiksi.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK on ilmoittanut, että se ei halua sitoutua hallituksen ilmoittamaan tavoitteeseen viiden prosentin laskusta työn hintaan.

Osapuolet tapaavat jälleen tänä iltana.

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut veronkevennyksiä. Jos taas sopimusta ei synny, hallitus uhkaa lisäleikkauksilla ja veronkiristyksillä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.