Sipilän puhe: Ei ole pohjatonta rahakirstua - tarvitsemme tukeanne

"Suomen valtio on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuotta - yötä päivää - pyhää arkea. Näin emme voi jatkaa. Rahat loppuvat."

Näin aloitti pääministeri Juha Sipilä tänään illalla Suomen kansalle pitämänsä puheen, joka esitettiin meille suomalaisille televisiossa ja radiossa. 

- Nyt on korkea aika miettiä missä mennään. Emme pääse pakoon tosiasioita, Sipilä jatkoi

Sipilä korosti, että Suomi ei ole päässyt mukaan kansainvälisen talouden kasvuun viime vuosina, eikä myöskään pääse, jos sen eteen ei toimita.

- Hankalat päätökset eivät lopu näihin viikkoihin. Lähivuodet ovat vaikeita. Joudumme tekemään sarjan kivuliaita päätöksiä, joiden avulla yhteiskuntamme rahoitus saatetaan kestävälle pohjalle. 

Yhteinen uudistamisen henki

Sipilä sanoi ymmärtävänsä muutoksen vaikeutta ja sitä, että osa kansasta vastustaa säästöjä. 

- Kaikki vastuulliset suomalaiset kuitenkin haluavat lopettaa velaksi elämisen. Meidän tulisi nyt löytää keskinäisen syyttelyn sijaan yhteinen uudistamisen henki.

- Ei ole olemassa pohjatonta rahakirstua. Hyvinvointi ansaitaan ahkeruudella, osaamisella ja kovalla työllä. Meidän on saatava mahdollisimman monelle suomalaiselle töitä, jotta he pääsevät rakentamaan yhteiskuntaamme.

Pääministerin mukaan hallitus täyttää uusilla toimillaan velvollisuuttaan edistää työllisyyttä ja turvata peruspalvelut. Hän myös vetosi kansalaisten tuen saamiseksi.

- Säästämme, koska rahat uhkaavat loppua. Teemme suuret rakenteelliset uudistukset turvataksemme peruspalvelut. Uudistamme työmarkkinoita, koska vain sillä tavalla voimme päästä takaisin kilpailijamaidemme, Saksan, Ruotsin ja Tanskan rinnalle kansainvälisillä markkinoilla. 

- Panostamme kärkihankkeisiin, koska muutos tarvitsee myös investointeja. Puramme merkittävästi normeja ja byrokratiaa saadaksemme pyörät taas pyörimään. Yhdessä nämä toimenpiteet nostavat meidät siitä alhosta, johon olemme joutuneet.

Tekemättä ei voi jättää

Sipilä muistutti myös kuulijoita siitä, että leikkaukset on tehtävä nyt, tai ne iskevät muutaman vuoden päästä vieläkin kipeämmin. 

- Haluan kantaa vastuuni ja tehdä suunnan kääntämiseksi tarvittavat päätökset. Tasavallan presidentin sanoin tekemättä ei voi jättää. Emme voi siirtää laskua tämän päivän hyvinvoinnista tuleville sukupolville.

Sipilä korosti, että ongelmiin joutuneissa kriisimaissa kuten Irlannissa ja Portugalissa on tehty vielä paljon rankempia leikkauksia kuin hallituksen esittämät toimet nyt ovat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.