Sisäministeri Orpo: Suomen turvallisuusympäristö muuttunut radikaalisti – "Koskemattomuus on pyhä asia"

Sisäministeriö Petteri Orpon mukaan Suomen turvallisuustilanne ei ole muuttunut ratkaisevasti, mutta turvallisuusympäristön ministeri näkee muuttuneen hyvin radikaalisti.

– Meillä on uusia uhkia ja entiset uhat ovat myös tallella. Mielestäni Suomi on edelleenkin kokonaisturvallisuudeltaan hyvällä tasolla, mutta kaikki muutokset ja niiden aiheuttamat turvallisuusuhat ja kaikki rikokset, joita sattuu, niin niitä ei pidä suvaita. Meidän tulee tehdä entistä enemmän, jotta Suomi pysyy turvallisena maana jatkossakin, Orpo kommentoi MTV Uutisille.

Orpon mukaan turvallisuuden taso pitää arvioida kokonaisuutena uudelleen ja katsoa samalla, ovatko voimavarat riittäviä.

– Tulemme käymään hyvin perusteellisen keskustelun heti alkuvuodesta hallituksen piirissä ja eduskunnassa kun valmistelemme sisäisen turvallisuuden selontekoa. Se antaa meille hyvän tilaisuuden käydä laajapohjainen keskustelu ja tehdä sen jälkeen myöskin linjauksia resursseista tulevia aikoihin nähden.

Väkivalta huolestuttaa

Sisäministeri sanoo olevansa erittäin huolestunut miesjoukkojen tekemästä naisten seksuaalisesta häirinnästä, jota Suomessakin on havaittu.

– Odotan poliisilta pikaista tämän asian käsittelyä, jotta nähdään mitä todella on tapahtunut.

Orpon mukaan ahdistelun pitää olla kitkettävissä. Suomen nollatoleranssi naisiin kohdistuvalle seksuaaliselle häirinnälle ja ahdistelulle pitää myös tehdä selväksi.

– Sen pitää olla kitkettävissä. Meidän tulee tehdä kaikkemme jotta tämän tyyppinen saadaan kitkettyä Suomessa sekä kantaväestöltä että niiltä, jotka tänne maahan muualta tulevat.

– Meillä täytyy noudattaa lakeja ja meillä on tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ihmisen koskemattomuus on pyhä asia, jota tulee noudattaa, Orpo sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.