Sisäministeriö: Maahanmuuttajien kotoutuminen on myös suomalaisista kiinni

Sisäministeriön maahanmuutto-osaston neuvottelevan virkamiehen Meri-Sisko Eskolan mukaan ulkomaalaisten maahanmuuttajien kotoutuminen Suomeen on kaksisuuntaista. Maahanmuuttajilta edellytetään tiettyjä asioita, mutta niin myös meiltä suomalaisilta.

- Se koskee palvelujärjestelmää, virkamiehiä ja ihan jokaista suomalaista meidän omassa arjessamme. On totuttava siihen, että meidän yhteiskuntamme monimuotoistuu kielen ja ihmisten taustojen puolesta, Eskola kertoo MTV3:n Huomenta Suomessa.

Viime vuosina Suomeen on tullut 20 000 - 30 000 maahanmuuttajaa, joista suurin maahanmuuttajaryhmä ovat olleet suomalaiset. Eniten maahan tullaan perhesiteiden perusteella, toiseksi eniten työperäisesti. Työperäisten maahanmuuttajien määrä on kuitenkin työllisyystilanteen heikkenemisen myötä laskenut. Eskolan mielestä suomalaisten työmarkkinoiden vetävyys ei ole ollenkaan yksiselitteinen asia.

- Silloin kun suomalaiset työmarkkinat joutuvat kilpailemaan muiden eurooppalaisten työmarkkinoiden kanssa, niin ei ole ollenkaan sanottua että meidän työmarkkinamme ovat niitä vetovoimaisimpia.

Eskolan mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa on monia vetäviä tekijöitä, mutta myös tekijöitä jotka eivät houkuta maahanmuuttajia.

- Yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä on koko yhteiskunta. Meillä pitäisi olla yhteiskunta, jossa kunnioitamme tasa-arvoperiaatetta ja toinen toisiamme.

Eilen julkaistua SDP:n maahanmuuttoa koskevaa raporttia Eskola pitää hyvänä avauksena, ja odottaa myös muiden puolueiden reagoivan siihen tulevaisuudessa.

- Maahanmuuttokeskustelu alkaa saamaan poliittista sisältöä, mikä on hyvä suunta. Alkusyksystä keskustelulla ei ollut sisältöä, ja se oli aika asiatontakin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.