Sisäministeriö selvittää Suomen aseturvallisuutta

Sisäministeriö käynnistää selvityksen aseturvallisuuden parantamisesta. Sen on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Aseturvallisuuden kokonaisselvityksen pohjalta tehdään arviot mahdollisista toimista ja lainsäädännön uudistustarpeista.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan selvitystyössä pohditaan laajasti mahdollisuuksia vaikuttaa myönteisesti aseturvallisuuteen. Tämä koskee myös esimerkiksi kouluterveydenhuoltoa.

Selvitystyön pohjalta käynnistetään aselainsäädännön kakkosvaihe. Räsäsen mielestä selvitysryhmässä tulee kuulla tai olla jäseninä myös harrasteryhmiä, kuten ampumaurheilijoita ja metsästysharrastajia.

– Keskustelun pohjalta päätin, että käynnistämme ministeriön poliisiosaston ja poliisihallituksen toimesta virkamiesselvitys aseturvallisuuden parantamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Selvityksessä on tarkoitus käydä läpi aselainsäädäntöä koskevia uudistusesityksiä, joita jo viime vaalikaudella hallitus ehdotti selvitettäväksi, Räsänen sanoo.

– Ihan konkreettisesti kysymys on muun muassa siitä, voidaanko vanhoja aselupia käydä läpi ja voitaisiinko kieltää joitakin tiettyjä asetyyppejä, kuten esimerkiksi puoliautomaattisia käsiaseita, kaasusumuttimia tai jousiaseita.

Räsäsen mukaan Suomi toivoo räjähdesäännösten ripeää kehittämistä EU:ssa. Suomi ja Saksa haluavat EU:ssa vireillä olevaan räjähteiden lähtöaineiden myyntiä koskevaan asetukseen mukaan myös ammoniumnitraatin, jota sisältävää lannoitetta käytettiin pommi-iskuun perjantaina Oslossa.

Räsäsen mukaan Oslon tapahtumien vuoksi on käytävä läpi menettelytapoja ministeriön kaikilla osa-alueilla, mukaan lukien maahanmuuttopolitiikka. Ministeriön turvallisuusasioiden johtoryhmä arvioi tänään Oslon tapahtumien vaikutusta Suomeen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.