Sisävesien jäätilanne yhä heikko

Sisävesien jäätilanne on paikoin parantunut viimeisen kahden viikon aikana, mutta jäätä on yhä selvästi keskiarvoa vähemmän.

Tuoreimmat jäätiedot kerättiin sisävesiltä eilen, ja Suomen ympäristökeskus kertoo tammikuun jäätilanteesta tarkemmin huomenna. Jäätä on edelleen selvästi keskiarvoa vähemmän, vaikka tilanne on ainakin paikoin parantunut kahden viime viikon aikana.

Säkylän Pyhäjärvellä ja eteläisellä Saimaalla jäätilanne on yhä erityisen heikko. Esimerkiksi Pyhäselällä Saimaan pohjoisilla vesillä jäätä on nyt 35 senttimetriä, josta puolet heikkoa kohvajäätä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen havainnoitsija Raimo Virkkunen kertoo, että jäätä on tullut kymmenessä päivässä neljä senttimetriä lisää.

- Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna jää on 10 senttiä ohuempaa kuin Pyhäselän alueella yleensä.

Tilanne on samansuuntainen monella muullakin järvellä. Vain Kyyvedellä ja Inarilla jäätä on sentti keskiarvoa enemmän. Kaikilla muilla mittauspaikoilla jäädään selvästi keskiarvojen alapuolelle, enimmillään parikymmentä senttimetriä. Eniten jäätä on Inarijärvessä, reilut puoli metriä.

- Tämä parin viikon pakkasjakso teki sen hyvän lisän, että jäätilanne näyttää nyt muodostuvan ihan normaalitalven mittaiseksi, toteaa Raimo Virkkunen.

Virkkunen uskoo, että Pyhäselällä voivat pilkkijät pian liikkua jo autollakin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.