Siskon vuosien piina: Mihin hävisi rakas veljeni Jussi? Katosi jäljettömiin mökkireissulta vuonna 2012

Yli neljä vuotta sitten kadonneen nuoren miehen isosisko Iina Peltola sanoo miettivänsä päivittäin kadonnutta veljeään. Riihimäkeläinen 18-vuotias Jussi Peltola katosi mökkireissulla Äänekoskella lokakuussa 2012.

Iina Peltola pitää asiaa yhä esillä muun muassa Facebook-sivuillaan.

– Omaisena minulla on kovin vähän mahdollisuuksia etsiä häntä. Sosiaalinen media on kuitenkin antanut mahdollisuuden kertoa Jussin tarinan ja sitä kautta antanut mahdollisuuden tuoda hänen katoamisensa ihmisten tietoisuuteen.

Saunomassa olleet kaverit olivat kuulleet Jussi Peltolan puhuvan puhelimessa kiivaaseen sävyyn tyttöystävänsä kanssa. Sen jälkeen Peltola oli lähtenyt pihalta kaverinsa isän Citroën-merkkisellä autolla.

Tämän jälkeen hänestä ei ole ainuttakaan varmaa havaintoa.

– Mitään varteenotettavia vihjeitä ei koko tänä aikana ole tullut. Auto ja poika ovat ja pysyvät kateissa edelleen, valitettavasti, Iina Peltola sanoo.

Järviä haravoitu

Poliisi on kertonut pitävänsä mahdollisena, että Jussi Peltola ja auto löytyisivät järven pohjasta tai mahdollisesti ulkomailta. Iina Peltola pitää järviteoriaa todennäköisempänä.

– Mielestäni se, että Jussi ja auto löytyisivät järvenpohjasta on todennäköisempää, mutta järviä on naarattu ruumiskoirien sekä luotainten avulla ja mitään ei ole löydetty. Valitettavasti Suomi on kuitenkin tuhansien järvien maa. Vähemmän todennäköisenä pidän sitä, että Jussi olisi ajanut ulkomaille, koska autossa on rajallinen määrä bensaa ja Jussi oli kadotessaan rahaton ja passiton.

Tietämättömyydessä eläminen on raskasta.

– Asia on toki ihan päivittäin mielessä, mutta niin kuin kaikessa surussa suru muuttaa muotoaan ja ajan myötä helpottaa. Mutta on vaikeaa työstää asiaa, jossa ei ole mitään lopetusta, ei surullista eikä iloista, Iina Peltola sanoo

Poliisi: Auton katoaminen ihmetyttää eniten

Komisario Reima Rossi Sisä-Suomen poliisista kertoo poliisin tehneen Jussi Peltolan katoamistapauksessa yhteistyötä myös KRP:n kanssa – tuloksetta.

– Kyllähän ihmisiä katoaa Suomessakin jatkuvasti, mutta se on erikoista, että auto katoaa jäljettömiin. Aluksi olin aivan varma, että auto ainakin löytyy, Rossi sanoo.

Poliisi pitää mahdollisena, että mies ja auto ovat ajaneet järveen.

– Kun katsoo kartaltakin Parantalan ympäristöä huomaa, että siellä on paljon järviä. Järvistä on etsitty, mutta toisaalta se on vaikeaa, koska tarkkaa suuntaa ei ole. Kadonneen puhelin lopetti toimintansa pian, joten puhelimen avulla ei saatu tarkempia paikannustietoja, Rossi sanoo.

Poliisi ei ole lopettanut tapauksen tutkimista.

– Mitään uutta tietoa tapauksesta ei kuitenkaan ole. Mikään saamistamme vihjeistä ei ole osoittautunut varteenotettavaksi, Rossi sanoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.