Sitran selvitys: Yt-laki remonttiin

Yhteistoimintalakiin olisi tehtävä perusteellinen remontti lain nimeä myöten, esittää Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tilaama selvitys.

Henkilöstön vähentämistä koskevat menettelytavat tulisi siirtää työsopimuslakiin ja uudistaa niitä siellä. Yt-laki taas voisi keskittyä myönteiseen työelämäkulttuurin ja uudenlaisen yhteistyön edistämiseen.  

– Nykyinen yt-laki lähtee siitä, että muutos on poikkeus, jota varten laissa on määritelty erilaiset menettelytavat. Uuden lain tulisi tunnustaa, että muutos on pääsääntö ja staattinen tilanne on huolestuttava poikkeus, selvityksen tehnyt varatuomari Jukka Ahtela sanoo.  

Uuteen lakiin sisällytettäisiin vain keskeiset tiedottamista, kuulemista ja neuvotteluja koskevat velvoitteet. Lain henki kannustaisi paikalliseen sopimiseen.  

Selvitys perustuu muun muassa työmarkkinajärjestöjen edustajien, yrittäjien ja virkamiesten kanssa käytyihin keskusteluihin.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.