Skanno vaatii Tapiolalta miljoonakorvauksia - sisäilmaongelmista ilmiriita

Vakuutusyhtiö Tapiola ja sisustuspalveluita ja huippudesignia asiakkailleen tarjoava suomalainen perheyhtiö Skanno ovat riitaantuneet pahasti.

Skanno vuokrasi Espoon Nihtisillassa olevan kiinteistön Tapiolalta syksyllä 2009, mutta irtisanoi vuokrasopimuksen yksipuolisesti loppuvuodesta 2011. Taustalla oli Skannon mukaan se, että Tapiola ei ole korjannut Nihtisillan kiinteistön pahoja puutteita. Lisäksi sisäilma on ollut Skannon teettämien tutkimusten mukaan niin huono, että se on ollut terveysriski yhtiön työntekijöille. Skannon työntekijät sairastuivat toimitusjohtaja Barbara Roosin mukaan muun muassa erilaisiin tulehdussairauksiin ja astmaan.

Tapiola haki Skannoa konkurssiin

Tapiola puolestaan haki Skannoa viime vuoden lopulla konkurssiin maksamattomien vuokrien takia. Konkurssihakemus vedettiin kuitenkin takaisin, ja Tapiola maksoi myös oikeudenkäyntikulut.

Kiista on nyt johtanut siihen, että Skanno vaatii Espoon käräjäoikeudessa Tapiolalta lakiin perustumattomasta konkurssihakemuksesta ja sen aiheuttamasta vahingosta Skannon toiminnalle ja maineelle peräti puolentoista miljoonan euron korvauksia. Skannon mukaan konkurssihakemus oli laiton ja se tuli täysin yllättäen.

– Tapiolassa on tällainen "rahat tai henki" -periaate. On investoitu johonkin kiinteistöön ja siihen on laadittu budjetti, josta osa on vuokrat. Kun tulee ongelma, periksi ei anneta, Roos kuvaa tilannetta.

Tapiolan mukaan Nihtisillan kiinteistössä ei ole niin pahoja ongelmia, että ne estäisivät liiketoiminnan harjoittamisen. Kiinteistöä on yhtiön mukaan myös korjattu aina tarpeen vaatiessa.

Tapiolan mukaan Skanno haettin konkurssiin maksamattomien vuokrien takia täysin perustellusti.

– Jos asia muuttuu riitaiseksi, silloin tietenkin pitää antaa toiselle osapuolelle mahdollisuudet esittää omia perusteitaan, ja niin on tehty tässä tilanteessa. Kun käräjäoikeudessa tuli vireille Skannon haastehakemus, sen perusteella peruutimme konkurssihakemuksen. Se on ihan normaalia toimintaa, Kiinteistö-Tapiolan kiinteistörahastojohtaja Kim Särs sanoo.

Skanno on jättänyt Espoon käräjäoikeudelle haastehakemuksen myös vuokrasopimuksen purkamisesta ja siihen liittyvistä korvausvaatimuksista.

Skanno: Tapiola panttasi sisäilmatutkimuksen tuloksia

Lisäksi Skannon lakimiehet selvittävät, onko Tapiola toiminnallaan vaarantanut Skannon henkilökunnan terveyden sellaisella tavalla, joka täyttää rikoksen tunnusmerkit. Skannon mukaan Tapiola panttasi lupaamansa sisäilmatutkimuksen tuloksia, jonka seurauksena Skannon työntekijöitä sairastui.

Tapiolan mukaan Nihtisillan kiinteistön sisäilmatutkimusta ei ole pantattu. Yhtiön mukaan perusteellisen sisäilmatutkimuksen tekeminen kestää kauan, eikä tulokset ole vieläkään valmiita.

Illan 45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan myös muilla Tapiolan vuokralaisilla on ollut huomautettavaa vuokranantajansa toiminnasta.

Aiheesta laajemmin illan 45 minuuttia -ohjelmassa klo 20.00

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.