Mainos

Skinnari perää lainmuutosta pankkiongelmien korvaamiseksi

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) vaatii hallitusta selvittämään lainmuutostarpeet Sampo Pankin kaltaisten pankkipalvelujen virheiden ja vahinkojen korvaamiseksi asiakkaille.

Skinnarin mielestä pankkipalveluja koskevaan lainsäädäntöön tarvitaan säännökset vakiokorvauksesta.

- Jos asiakas ei saa käteistä tai ei pysty maksamaan laskujaan omassa pankissaan tai tietokoneella, on tästä saatava niin sanottu vakiokorvaus vastaamaan ylimääräisiä toisen pankin palveluista aiheutuvia kustannuksia ja puhelinkuluja, hän sanoi.

Skinnarin mukaan kulut ja ajankäyttö pankkipalveluissa huomioiden vakiokorvaus voisi olla 20-30 euroa vian tai toimintaesteen alkavalta viikolta. Vahingonkorvaus on asia erikseen.

- Vakiokorvaus osaltaan pakottaa pankit pitämään verkkonsa ja palvelunsa kunnossa kuluttajien etujen mukaisesti, Skinnari sanoi sunnuntaina Lahdessa.

Skinnari muistutti, että sähkön, laajakaistaverkon ja vesijohtoveden katkokset johtavat lakien perusteella välittömään vakiohyvitykseen. Viestintämarkkinalaissa se on 15 euroa alkavalta viikolta. Sähkömarkkinalaissa vakiokorvaus lasketaan sähkönkäyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Vesihuoltolaissa asiakkaalla on oikeus saada hinnanalennusta virheen aiheuttama määrä.

Skinnarin mukaan talousvaliokunnassa on tiistaina tarkoitus päättää, millaisia selvityksiä ja toimenpiteitä tarvitaan kuluttajien etujen turvaamiseksi Sampo Pankin tapahtumat huomioon ottaen.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.