Soini ärähti Vapaavuorelle: Kokoomus toimii kuin sekoomus

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ärähtänyt kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Jan Vapaavuorelle. Soini ihmettelee hallituspuolueiden keskenään eriävää linjaa vakuuksien antamisesta Espanjalle.

Vapaavuoren mukaan Suomen ei pitäisi vaatia Espanjalta vakuuksia. Vapaavuoren mukaan vakuusvaatimus aiheuttaa ärtymystä muissa euromaissa ja voi vaikuttaa kielteisesti Suomen asemaan. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Soini tulkitsee Vapaavuoren kannan kokoomuksen kantana. Soinin mielestä hallitus on joko hajalla tai se huijaa.

– Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vakuuttaa vakuuksien perään ja päähallituspuolueen ryhmäjohtaja vetää maton alta. On varmaa, että pääministeri Jyrki Kataisen loma on pilalla. Kokoomus toimii kuin Sekoomus, Soini lataa.

Soini kyseleekin nyt, mikä todellisuudessa on hallituksen linja. Soini haluaa tietää, osallistuuko Suomi espanjalaisten pankkien pankkitukeen vai ei.

– Jos osallistuu, niin, mitkä ovat ehdot? Soini kyselee.

Soinin mielestä hallitus on kriisissä, jonka se on itse aiheuttanut. Hänen mukaansa perussuomalaiset eivät hyväksy hallituksen venkoilua ja sekoilua.

– Espanjalaisten pankkien pelastaminen ei ole suomalaisen veronmaksajan vastuulla, Soini linjaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.