Soini: Budjettiesitys tehty korporaatioiden ehdoilla

Perussuomalaisten puheenjohtaja arvostelee hallituksen budjettiesitystä rohkeuden puutteesta.

Tarvittavien rakenteellisten ratkaisujen puuttuessa Suomen suuntaa ei perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini mukaan muuteta työllisyyttä parantavaksi.

Soini katsoo, että hallitus on täysin riippuvainen korporaatioiden eli työmarkkinajärjestöjen ja muiden eturyhmien tahdosta, joiden ensimmäinen tahto on huolehtia omista eduistaan. Esimerkiksi veroratkaisuissa jäätiin tuponeuvottelijoiden armoille, kun johtajuus olisi edellyttänyt hallitukselta suunnan näyttämistä.

Yksi budjettiesityksen virhe on tarpeettomien poliittisten valtiosihteerien perustaminen, joka on ristiriidassa byrokratian keventämistä vaativien puheiden kanssa.

Kiitosta kuitenkin saa vähäinenkin parannus veteraanirahojen korottamiseksi ja pienimpien kansaneläkkeiden korotusten aikaistaminen sekä kotitalousvähennyksen laajentaminen ja kotihoidontuen korottaminen.

Soini lupaa perussuomalaisilta eduskuntakäsittelyyn myös omat budjettivaihtoehdot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.