Soini: Median käytös "epätervettä" Immos-kohun aikana

Perussuomalaisissa ei ole sijaa väkivaltaista toimintaa synnyttäville ajatuksille, puheenjohtaja Timo Soini sanoi Turun puoluekokouksessa.  

Soini viittasi puheessaan äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen väkivaltaiseen mellakointiin Jyväskylässä viikko sitten.  

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen esiintyi alkukesästä yhdessä Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Eugen Schaumanin haudalla otetussa valokuvassa.  

– Sanon hyvin selvästi tämän, perussuomalaiset eivät hyväksy väkivaltaa eivätkä vihapuhetta, ei ketään kohtaan eikä millään verukkeella, ei myöskään perussuomalaisia kohtaan, Soini sanoi.  

Immonen julkaisi pari viikkoa sitten Facebookissa kirjoituksen, jossa hän kertoi taistelevansa viimeiseen asti monikulttuurisuutta vastaan.  

Soini arvosteli puheessaan kovin sanoin tiedotusvälineiden käytöstä Immosen toiminnasta nousseen kohun aikana. Soinin mukaan media ei kunnioittanut hänen yksityisyyttään loman aikana.  

– Niin sanottu Immos-kohu sai aikaan epätervettä käytöstä, jota en hyväksy enkä toivo kenellekään, Soini sanoi.  

Soinin mukaan toimittajat häiritsivät hänen perheensä rauhaa muun muassa soittamalla hänen vaimolleen ja käymällä hänen kesäasunnollaan. Soini vaati tiedotusvälineitä jättämään hänen perheenjäsenensä rauhaan.  

– Heillä ei ole mitään tekemistä minun ammattini tai politiikkani kanssa, joten toivon että vastaava ei toistu, Soini sanoi.

"Demokratian vihollisia"

Myös perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kommentoi Immosen tapausta ja tiedotusvälineiden toimintaa puheenvuorossaan Turun puoluekokouksessa.  

Halla-ahon mukaan se, että Immonen on kansanedustaja, on osoitus siitä, että hän valinnut vaikutuskanavakseen parlamentaariset keinot.  

– Demokratian vihollisiin kuuluvat veistä heiluttavat vastarintaliikkeen miehet ja kiviä heittelevät niin sanotut antifasistit, mutta myös ne pääkirjoitustoimittajat, kolumnistit ja poliitikot, jotka eivät kunnioita kansalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa, vaan pyrkivät sanelemaan millaisia mielipiteitä eduskunnassa saa olla edustettuna, Halla-aho sanoi ja sai massiiviset suosionosoitukset yleisöltä.  

Puoluekokous valitsi Soinin jatkamaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi seuraavan kahden vuoden ajaksi. Hänellä ei ollut vastaehdokasta Oulun paikallisyhdistyksen rahastonhoitajan Raimo Rautiolan vetäydyttyä puheenjohtajavaalista.  

Soini on toiminut puolueen puheenjohtajana vuodesta 1997.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.