Soini: Minusta ei ole isomman kiven heittäjäksi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että kansanedustaja Jussi Halla-aho voi jatkaa toimintaansa eduskuntaryhmässä ja puolueessa Korkeimman oikeuden tuomiosta huolimatta.

– Tämä rangaistus on riittävä. Julkisuus on kova, armoton ja joskus oikeudenmukainen. En aio viedä tätä asiaa tämän pidemmälle. Hän joutuu elämään tuomionsa kanssa, ja perussuomalainen puolue joutuu elämään sen kanssa, Soini lausui tiedotustilaisuudessa, jonka aiheena oli puolueen jättämä välikysymys eurokriisistä.

– Nyt, kun olen seurannut läheltä tätä neljä vuotta, voin sen kokemuksen perusteella sanoa, että ei ole minusta isomman kiven heittäjäksi.

Sakkotuomion saanut Halla-aho toimii eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Soinin mukaan Halla-ahon puheenjohtajuus on eduskunnan käsissä.

– Eduskunta on hänet valinnut tähän tehtävään. Kysymys on poliittisesta luottamuksesta, ja nyt eri valiokunta- ja eduskuntaryhmät harkitsevat, ryhtyvätkö he tässä asiassa toimenpiteisiin. Me emme ryhdy.

Soinin mukaan Halla-aho voi olla perussuomalaisten ehdokkaana syksyn kuntavaaleissa.

Timo Soini kommentoi Halla-ahon saamaa tuomiota tiedotustilaisuudessa 8.6.2012

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.