Soini: Nokittelun kierrettä Itämerellä ei voi sulkea pois

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan negatiivisen kierteen mahdollisuutta Itämerellä ei voida sulkea pois. Soinin mukaan lisääntynyt näyttäytyminen ja toimenpiteet Itämerellä lisäävät nokittelun ja vahingon vaaraa. Hän sanoo, ettei toistaiseksi pidä riskiä kuitenkaan erityisen suurena tai merkittävänä.

Eilen presidentti Sauli Niinistö kommentoi Venäjän Itämerelle tuomia taistelualuksia Iranin-vierailunsa yhteydessä. Niinistö sanoi, että jos alukset sijoitetaan pysyvästi Itämerelle, nähtävissä on kierre Venäjän ja Naton välillä.

– Jos tämä on uusi ilmiö, että ne (alukset) aiotaan sijoittaa pysyvästi Itämerelle, tietysti tässä nähdään tietynlaista kierrettä. Nato täysin hyväksyttävästi ja ymmärrettävästi toi Baltian suojaksi omiansa, niin kyllä jo silloin tiedettiin, että venäläiset siihen jotenkin vastaavat, presidentti sanoi.

Soinin mukaan Itämeren turvallisuustilanne on haasteellisempi kuin vuosiin.

– Se mikä tässä aivan selvästi kasvaa, on Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön suuri merkitys, Soini sanoo. 

Katso aikaisempia uutisvideoita aiheesta.




Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.